Kuluva vuosi on Suomen M-käyttäjät ry:n 21. toimintavuosi. Yhdistyksen sääntömääräinen alkuperäinen tarkoitus on edistää M-ohjelmointikielen hyväksikäyttöä. Yhdistyksen kautta jäsenistö on myös aina saanut viimeisintä tietoa mm. M-kielen standardin kehittymisestä ja kielen toimittajien tarjoamista mahdollisuuksista. Markkinakehitys on johtanut siihen, että M-kieli on tällä hetkellä käytännössä osa laajempaa ohjelmistokehitysympäristöä. Tämä muutos on heijastunut myös yhdistyksen toimintaan. Tällä hetkellä yhdistys seuraa tietotekniikan uusinta kehitystä M-kieleen liittyvän kehitysympäristön kautta. Tarjolla on viimeisimmät tiedot olio- ja selainpohjaisten sovellusten kehittämisestä, XML-rajapintojen toteutuksesta, ODBC:n ja SQL:n monipuolisesta hyödyntämisestä eri tietokantaympäristöissä jne. Yhdistys toimii jatkossakin itsenäisenä ja riippumattomana asiantuntija yhteisönä, joka palvelee jäsenistöään kotisivujensa välityksellä ja järjestämällä kaksi kertaa vuodessa päivän kestävän tapaamisen, jossa pidetään esitelmiä ajankohtaisista aiheista ja jossa on mahdollisuus keskustella itseä kiinnostavista aiheista niin kotimaisten kuin myös vierailevien ulkomaisten asiantuntijoiden kanssa.
Yhdistyksen tarkoituksena ei
ole toiminnallaan tuottaa voittoa eikä
välitöntä taloudellista ansiota.
Yhdistys voi kuulua jäsenenä kotimaisiin ja
ulkomaisiin yhdistyksiin, joiden tarkoitus vastaa yhdistyksen
tarkoitusta tai on sitä lähellä.